2015/05/10

DINNER @ TALLINN TELETORN

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin,piipahdimme minilomalla Tallinnassa vapun alla. Takana oli muutama hektinen viikko töissä joten teemana oli rentoutuminen.

Rentoutumiseen kuuluu ehdottomasti myös hyvä ruoka, joten ensimmäisen illan ostoskierroksen jälkeen suunnattiin Teletorniin syömään. Keli oli valitettavan sumuinen mutta kirkastui iloksemme aika-ajoin niin että saimme ihailla maisemia ja auringonpaistetta pöydästämme.

Ravintola Teletorn sijaitsee Tallinnan televisiotornissa, joka on valmistunut vuoden 1980 olympialaisiin. Ravintolan sijainti yli 170 metrissä takaa vaikuttavat maisemat ja kuulemma kirkkaalla säällä tornista voi nähdä myös Helsingin valot. Brasserie-ravintolan ruuissa yhdistyvät aasialaiset ja japanilaiset maut, ranskalainen keittiö ja virolaiset raaka-aineet ihastuttavaksi fine diningiksi.



Tilasin alkupalaksi carpaccion karamellisoitujen pistaasipähkinöiden kanssa, joka oli todella maukasta. Myös pöytäseuran herkkutattikeitto oli viedä kielen ja annos oli alkupalaksi varsin runsas. Pääruuan sisäfilepihvi kasviksilla ja herkkutatilla oli hyvää, tosin ehkä aavistuksen verran tavanomainen annos lisukkeineen. Listalla olisi ollut myös houkuttelevia lintu- tai kalavaihtoehtoja joita pääsen toivottavasti vielä testailemaan.



Ruuan jälkeen käytiin kävelemässä tuulisella näköalatasanteella ulkona, jonka jälkeen vietettiin aikaa sisätilojen puolella. Ravintolan alapuolella oleva kerros on varattu kokonaan maisemien ihasteluun ja koko tasanteen pääsee kävelemään ympäri. Lattiasta löytyy myös hauskoja ikkunoita joista on tyhjää pudotusta suoraan alaspäin 174 metriä! Ja pitihän tuossa kokeilla seisoskella tyhjän päällä, hieman vatsan pohjasta sieppasi!

Vatsat täysinä suuntasimme hotellille asettumaan hetkeksi ennen illaksi spasta varattuja hoitoja. Ilta oli kaiken kaikkiaan loistava ja ruoka oli oikein hyvää ja oheisaktiviteettia riitti. Voin varmasti suunnata paikkaan toistekin hyvillä mielin.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti