2015/01/28

Slow Moments and Turning a Bad Day Around

Tämä päivä alkoi niin huonosti kuin vain voi. Heräsin hyvissä ajoin ennen kellon soittoa niskasärkyyn. Loikoilin sängyssä selaten uutiset, blogit, twitterit ja instat ja kun oli aika nousta ylös ei huvittanut. Kaikki oli hukassa ja aamutoimet sujuivat kuin hidastetusta leffasta.

Sitten kun tajusin että ensimmäinen puhelinpalaveri alkaisi kymmenen minuutin kuluttua oli kahvikoneesta vesi loppu. Sitten pavut. Kun sain läppärin auki oli se halusi asentaa päivityksen. Sitten käynnistää itsensä uudelleen, ja oli loppujen lopuksi hetken aikaa niin jumissa että mikään ei tuntunut toimivan. Sekunnit tuntuivat minuuteilta ja juuri kun olin aikeissa soittaa kokoukseen niin nettimöötte lähti pelittämään. Pääsin kokoukseen mukaan viime hetkellä todistamaan etteivät kaikki kutsutut olleet paikalla ja kokous peruttiin.

Koko työpäivä tuntui etenevän samaa tahmaista tahtia vastakarvaan. Niska jumitti kipeästi ja huominen lento tuntui jo valmiiksi painajaismaiselta. Matkalaukun pakkaaminen jäi huomiselle viime tippaan.

Sitten päätin että päivä ei voi muuttua kuin paremmaksi. Olin varannut ajan kampaajalle ja lähdin keskustaa kohden hyvissä ajoin. Kävin kahvilla - hitaasti ja kiireettä. Kampaajalla tavallisen "sama kuin viimeksi" -pyynnön sijasta kysyin josko keksittäisiin jotain hieman erilaista ja piristävää. Juteltiin hiusmuodista ja trendeistä. Tukkaan tuli hieman tummaa raitaa alle ja voimakkaammin kerrostusta. Ja kiva tuli! Kotiin lähtiessä päätin vielä napata mukaan sushia vaikka kotona olisi odottanut lounaaksi tehtyä minestronekeittoa. Kaadoin vielä lasin kuohuvaa ja katsoin telkasta hömppää. Huonon päivän erinomainen ilta!

Uusi tukka piristää aina! Ja Mulberryn Lily myös :)




Ja mikä oli tämän päivän oppi? Kiire synnyttää kiirettä ja kun asiat lähtevät väärään suuntaan niin parempi pysähtyä hetkeksi kuin taistella vastavirtaan. Hetken tauko, keskustelu tai jotain muuta mukavaa piristää ja mielikin paranee.

Toivottavasti ensi kerralla huonon päivän kääntämiseksi paremmaksi riittää vähän vähempi. Lompakko kiittäisi.

2015/01/26

Week #4 - Home Sweet Home

Viimeinen reissuviikko takana ja pian uusi edessä. Kotiinpaluun ja pyykkivuoren lisäksi viikkoon kuului muutama päivä Bangkokissa, paikallisia nähtävyyksiä ja hieman ostoskeskuksissa kiertelyä. Siitäkin huolimatta viikon saldo on ostosten suhteen ihan kiitettävä eikä ylilyöntejä tapahtunut.

Kuluneen viikon aikana
...ostin meikkejä, Sephoran poskipunan sekä MAC:n huulipunan
...ostin uuden Cliniquen kosteusvoiteen ja kaupan päälle sain minikokoisen putsarin ja kasvoveden
...ostin Victoria's Secret alkkareita 3 paria (nämä tulivat tarpeeseen!)
...käytin loppuun Estee Lauderin Day wear päivävoiteen (ja dödön! :))
...käytin pois laatikoissa kummitelleen turvenaamion vartalolle

Toivoin kovasti että energia olisi riittänyt käydä vaatekaappien tai kenkien kimppuun mutta intoilin niin normaaleihin arkirutiineihin paluusta että homma jäi. Parasta viikossa oli päästä taas normaalien salitreenien ja kotiruokien kimppuun ja hetken kuluttua pitäisikin lähteä salille käymään pt:n kanssa uusi ohjelma läpi. Uusi viikko olkoon siis uusi mahdollisuus! :)


"One's destination is never a place but rather a new way of seeing things."
- Henry Miller

2015/01/25

Koh Lanta

Päätimme hyvin pikaisesti jatkaa matkaa Ao Nangista eteenpäin ja ostimme lauttaliput seuraavaksi aamuksi Koh Lantalle. Lipun hintaan (500 bahtia, eli noin 13 euroa) kuului nouto hotellilta sovitun mukaan tuntia ennen lautan lähtöä. Vaikka kokemuksesta jo tiesinkin että paikallinen aikakäsitys on hyvinkin joustava, niin hieman alkoi jo kuumottaa kun kyytiä ei näkynyt vielä kahtakymmentä minuuttia ennen lautan lähtöä kun matka satamaan kesti kuulemma 10-15 minuuttia. Kuski kuitenkin kurvasi hotellimme pihaan 15 minuuttia ennen aikataulun mukaista lähtöä ja soitteli koko matkan mitä ilmeisimmin laivayhtiölle. Haimme matkalla vielä yhden pariskunnan ja kurvasimme laituriin 5 minuuttia lähtöajan jälkeen josta meidät ja tavaramme kirjaimellisesti heitettiin laivaan.

Pääsimme kyytiin viimeisimpinä ja päätimme jäädä kannelle nauttimaan auringosta ja maisemista. Lauttamatka kesti hieman reilut kaksi tuntia ja oli selkeästi reissun aikana taitetuista merimatkoista miellyttävin. Vauhti oli speedboatiin verrattuna mukavan verkkaista, henkilökunta myi kylmiä virvokkeita ja olutta jää-ämpäreistä kannella ja reitti kulki kauniiden maisemien ohi. Aivan mahtava fiilis!

Maisemia matkan varrelta

Maisemia matkan varrelta - Railay Beach

Koh Lantalle saavuttiin lähes aikataulussa. Ilmeisesti kaikki isommat veneet saapuvat Saladanin samaan laituriin. Saarelle saapuessa maksetaan 10 bahtin maksu per henkilö jonka kerrotaan menevän saaren luonnosta huolehtimiseen. Saapuessa vastassa olivat tuk-tukien ja majoituksien tyrkyttäjät. Kokemuksesta olimme päättäneet kävellä koko tulohärdellin ohi ja hyvä niin - kuulimme kuinka tuk-tuk kuski neuvotteli jenkkipariskunnan kanssa hinnasta Long Beachille. 800 batia oli kuulemma alennushinta. Kuljimme seuraavana päivänä saman matkan Saladanista Long Beachille 150 bahtilla jossa olisi varmaankin ollut vielä hieman tinkivaraa...

Nappasimme hieman sivummalta maltillisen hintaisen tuk-tukin ja suuntasimme hotellillemme joka sijaitsi Klong Dao Beachilla. Ranta ei ollut saaren paras, mutta hotellimme oli mukavan hiljaisella pätkällä ja Saladaniin oli kävelymatka. Lantalla on paljon matkanjärjestäjien käyttämiä resortteja joita ei meidän rantapätkällä ollut. Majoituimme Twin Bay Resortissa joka oli kohtuullisen ok paikka.

Hotellin uima-allas

Toisena päivänä lähdimme tutkailemaan saarta ja totesimme että jatkamme eteenpäin. Koh Lanta on paikkana ihan kiva, mutta ei kuitenkaan sitä mitä me haimme. Saari on pitkulaisen mallinen - suurin osa hotelleista ja rannoista sijaitsee sen länsilaidalla. Toisella puolella taas on huomattavasti vähemmän majoitusvaihtoehtoja tai muita palveluita. Rannalla on kuitenkin kauniita mangrovemetsiä ja mahdollisuus melontaan jota olisimme kokeilleet jos olisimme viipyneet saarella päivän pidempään. Omaan mieleen jäi parhaiten ehkäpä Long Beach uimiseen ja auringossa lekotteluun. Saaren rannoista pidin auringon ottoon ja uimiseen eniten Long Beachista. Klong Dao -rannalta viihdyimme useimmiten illallisessa. 

Suuri osa saaren paikallisista on muslimeita. En tiedä vaikuttiko tuo vai se että turisteista suurin osa oli lapsiperheitä, mutta huomasimme hyvin pian että lähes kaikki saaren ravintolat sulkeutuivat illalla kymmeneltä. Vaikka ei mitään varsinaista bile-elämää vietettykään niin olisi kuitenkin ollut mukava istua iltaa ravintoloissa rannalla meren pauhausta kuunnellen hieman myöhempään. Osin tämän takia, mutta pääasiassa koska olimme liikkeellä varmaankin pahimpaan turistiaikaan totesimme että jatkamme edelleen matkaa jonnekin etsimään erilaista Thaimaata. 

Päädyimme ostamaan netin kautta liput Bundhaya Speedboatiin (1900 baht) ja suunnata veneellä Koh Lipe saarelle. Varausvahvistus tuli heti saman tien ja lopullinen lippu kilahti sähköpostiin noin kuuden tunnin kuluttua luottokorttimaksun vahvistuttua. Lähdimme seuraavana aamuna suuntaamaan kohti Saladan Pieriä jossa päästiin pikaveneen kyytiin. Matka oli erittäin tasaista vaikka toisin olisi varoiteltu netissä. Ainoa haittapuoli oli moottoreiden jylinä, mutta suosittelen ehdottomasti speedboatia matkan taittamiseen ellei merenkäynti ole erityisen voimakasta.

Long Beach, nimensä mukaisesti erittäin pitkä ranta

Vaikka iltaelämä päättyi saarella varsin aikaisin löysimme kuitenkin monia mukavia ruokapaikkoja

Saladan Pier josta hypättiin speedboatiin kohti Koh Lipeä

2015/01/23

Supernopea Suppiskeitto

Eilinen myöhäinen paluu reissusta. Tyhjä jääkaappi.

Päätin jäädä tänään etäpäivälle kotiin jotta samalla olisi aikaa purkaa matkatavaroita suoraan pesukoneeseen ja siitä vaatekaappiin. Vuorokausirytmi on vielä Thaimaan lämmössä joten nälkä alkoi kurnia mahassa jo aamulla eikä pimeä ja kylmä keli houkutellut kauppareissulle. Niinpä pengoin pakastinta lounastarpeita varten ja päätin tehdä jotain syksyn pakastetuista suppilovahveroista.

Mitään erityistä reseptiä ei ollut, pyörätin keiton aika lailla hatusta ja improvisoiden kaapeista löytyvien aineksien puitteissa. Ohjeen mukaisilla määrillä tuli kaksi reiluhkoa annosta jotka molemmat hävisivät työpäivän aikana parempiin suihin! Oma ruuanlaitto perustuu harvemmin resepteihin vaan enemmänkin näppituntumaan mutta tällä kertaa piti kirjata resepti talteen ensi kertaa varten.


Helppo suppilovahverokeitto:

n. 300 g suppilovahveroita (unohdin punnita, mutta pakastettuja sieniä oli noin reilu 3 dl)
1,5 rkl voita (käytin voimariinia)
1 pieni sipuli (käytin punasipulia)
3 rkl vehnäjauhoja
4 dl vettä
2 dl (kevyt)maitoa
1 dl kermaa
0,5 dl valkoviiniä (käytin kuohuviiniä)
½ kasvisliemikuutiota (käytin kanalientä)
1 tl suolaa
mustapippuria
valkopippuria
ranskankermaa, yrttejä koristeluun

Pilko sienet ja paista kattilassa kunnes neste on haihtunut. Lisää voi ja sipuli ja kuullota kunnes sipuli on pehmeää. Ripottele sekaan jauhot ja lisää vesi. Sekoita niin että jauhot ovat varmasti liuenneet ja lisää maito, kerma ja liemikuutio. Lisää suola ja pippurit ja tarkista maku. Valkopippuria oli huomattavasti vähemmän kuin mustapippuria.

Anna kiehua noin 10 minuuttia ja lisää (kuohu)viini sekä tuoretta persilja- tai ruohosipulisilppua väriksi. Annostele lautaselle ja koristele nokareella ranskankermaa ja tuoreella yrttisilpulla.

Keitosta tuli hyvinkin kermaisen oloista vaikka kermaa oli reseptissä vain vähän. Kuohuviini toimi keitossa jännästi, hennon maun lisäksi ainakin tuntui että rakenne olisi ollut kevyempi, ehkä jopa hieman kupliva. :)

Week #3 - Travel is Fatal to Narrow-mindedness

Kolmas viikko takana, sekin edelleen reissussa joten luvassa ei ole suuria uutisia. Kuluneen viikon aikana
... ostin yhden rantahuivin ja mekon
... ostin yhden purkin kookosöljyä ihon ja hiusten kosteuttamiseen

Siinäpä se. Ennen kaikkea on ollut positiivista huomata kuinka erilaisin silmin sitä miettii onko jokin vaate tai tavara oikeasti tarpeellinen vai hetken heräteostos. Suomessa kierrätys ja ekologisuus ovat huomattavasti pidemmälle kehittyneitä kuin monessa muussa maassa. Reissatessa on ollut aika-ajoin surullista seurata kuinka huonolaatuinen ja halpa tavara kannustavat kertakäyttökulttuuriin ja itseä on monin kohdin harmittanut heittää roskiin asioita joita kotona lajittelisi, kuten tölkkejä ja muovipulloja. 

Etelän lomakohteissa varsinkin muovisia vesipulloja kuluu käsittämätön määrä päivittäin ja rannalle huuhtoutuvat muovipullot ovat surullinen näky. Sukeltamista harrastavana varsinkin muoviroska merissä on todella lohduton näky. Omaan ajatusmaailmaan on onneksi iskostunut se että omat roskat korjataan aina mukaan ja sukellusporukoissa on ollut kiva huomata että porukka on aktiivista ja huolehtii ympäristöstä, kuten korjaa sukellusten yhteydessä mahdollisuuksien mukaan merestä roskaa pois.

Kuva ei tee oikeutta Tiger Cave Templen näkymille auringon laskiessa



“Travel is fatal to prejudice, bigotry, and narrow-mindedness.” 
- Mark Twain

2015/01/15

Week #2 - The Future in Now

Projektin toinen viikko kului reissussa joten vaatekaapin osalta edistystä ei tapahtunut. Tarkoitus oli lennoilla ja siirtymäetapeilla kirjoitella ajatuksia asiasta mutta bloggerin kiukuttelujen vuoksi tuokin on jäänyt tekemättä. Mutta jotain saldoa sentään.

Kuluneen viikon aikana
... ostin yhden hihattoman puseron rannalle
... en ostanut kosmetiikkaa
... käytin loppuun yhden purkillisen aurinkorasvaa (Garnier)
... heitin pois yhden kuivahtaneen ripsivärin lopun (Kicksin oma merkki)

Olosuhteisiin nähden mielestäni hyvä saldo. Yritän reissussa malttaa mieleni etten ostelisi rantavaatetta tai muuta vastaavaa jolle on vähän käyttöä Suomessa. Projektin kanssa sitä onkin tullut kriittisemmäksi omien osteluiden suhteen, ja hyvä niin.

2015/01/11

Thailand Travel update

Bloggerin asetukset takkuaa kännykällä ja julkaisua on yritetty useampana iltana. Josko nyt olisi vivut oikeassa asennossa...

Takana ensimmäiset viisi päivää reissussa. Ensimmäinen stoppi oli Ao Nangissa jossa oli tarkoitus olla vain kaksi yötä ja toipua reissaamisesta. Lennot vaihtoineen sujuivat hyvin, tällä kertaa matkustettiin suorilla lennoilla Bangkokiin joka oli luksusta verrattuna normaaliin vaihtorumbaan.

Ao Nang oli juurikin sitä mitä kuvittelin ja pelkäsin. Aivan liikaa turisteja ja monen moista kauppiasta ja sisäänheittäjää riivaamassa. Ruoka oli kuitenkin varsin hyvää ja paikka sopi enemmän kuin hyvin parin päivän levähdykseen ja seuraavien päivien ohjelman suunnitteluun. Päivän tuumailujen jälkeen päätettiin varata lauttaliput kohti Koh Lantan hiljaisempia vesiä.

2015/01/07

Week #1 - The Good, if Brief, is Twice as Good

Ensimmäinen viikko - vaikkakin lyhyt sellainen - takana. Muutaman päivän aikana ei projektin tiimoilta juurikaan ehtinyt tapahtua. Sen sijaan olen pakkaillut kamoja reissua varten. Pari viikkoa poissa kotoa tarkoittaa että projektin etenee vain suunnittelutasolla.

Kuluneen viikon aikana
... en ostanut vaatteita, mutta tein yhden tilauksen verkkokauppaan
... en ostanut kosmetiikkaa

Tosin muukin saldo jäi tavoitteisiin nähden laihaksi päivien mennessä lähinnä työasioihin ja lomavalmisteluihin.
... kulutin loppuun yhden kertakäyttökasvonaamion

Mietin laskenko kertakäyttöjuttuja mukaan ollenkaan mutta olkoon toistaiseksi mukana. Lisäksi, joulukuussa kierrätykseen valitut viisi muovikassia vaatteita odottavat edelleen tarkempaa lajittelua pois heitettäviin ja kierrätettäviin jotka taas puolestaan pitäisi pestä ennen eteenpäin viemistä.

Seuraavaksi pitäisi valita laukkuun mukaan lähtevät kosmetiikat - mietinkin optimoinko purkkien tyhjennystä pakkaamalla mukaan useamman vajaan putelin vai pakkaanko kompaktisti mukaan yhden täydemmän. Valintoja, valintoja.

Hawaiian Tropic aurinkorasvat ja after sunit ovat parhaita!
Näitä nuuskutellessa tulee heti mieleen ranta ja reissut :)

2015/01/04

A New Project to Keep Busy

Ideasta tekoihin! Muutama päivä sitten kirjoittelin tavoitteesta pistää vaatekaappia ruotuun. Koska tällaiset projektit tuppaavat jäämään itsellä puolitiehen (tai pikemminkin kariutuvat jo ensi metreillä) motivaation hiipuessa, ajattelin tällä kertaa luottaa siihen että ääneen lausutut tavoitteet on huomattavasti hankalampaa jättää kesken.

Haastetta mietittyäni muutaman yön yli ovat tavoitteet alkaneet hiljalleen selkiytymään seuraaviksi:
  1. Tarkoituksena on karsia vaatteiden, asusteiden ja kosmetiikan määrää
  2. Keskittyen määrän sijaan laatuun ja kestävyyteen
  3. Ei tekosyitä - kaikki ostokset (tai lahjat) lasketaan
  4. Ja jotta itsepetos olisi hankalampaa raportoin tilanteen kuukausitasolla

Miten vaatteet ja asusteet sopivat keskenään yhteen, millaisia yhdistelmiä saa aikaan?
Ovatko nämä tyyliäni?

Mikä on tämän harjoituksen tarkoitus? Varmaan jokainen on viettänyt aamulla tuskallisia hetkiä tuijotellen vaatekaappiin ja ihmetellen miksei täydestä vaatekaapista löydy mitään päällä pantavaa. Tai harmitellut puolen päivän jälkeen istumisen jäljiltä ryppyistä hametta. Säästellyt kaapin ylähyllyllä "motivaatiofarkkuja" jotka ovat vähintään puolitoista kokoa liian pienet. Vaatekaapin synneistä voisi kirjoittaa kokonaisen postauksen, mutta kun kokonaisuus on kaikin puolin järkevä elämästä tulee edes hieman helpompaa pukeutumisen osalta. Ja kosmetiikkaan pätee sama, sillä lisäyksellä että kyseessä on tuoretavara.

Vuoden edetessä loppua kohti on siis tavoitteena vaatekaappi josta löytyy oman tyylisiä, mieleisiä (oikean kokoisia!) vaatteita joista on helppo yhdistellä omaa silmää miellyttäviä kokonaisuuksia. Ennen kuin tähän päästään pitää tietenkin tiedostaa mikä on oma tyylini - millainen pukeutumistyyli miellyttää, minkä malliset vaatteet sopivat omalle vartalolle ja mikä olisi oma värimaailma. Näistä aiheista olisi tarkoitus kirjoitella tarkemmin. Tavoitteena vaikka yksi asia jokaista viikkoa kohden. Tästä se lähtee!

2015/01/02

Start of a New Year

Vuoden vaihde on yleensä tilinpäätösten aikaa. Kulunut vuosi, tai oikeastaan viimeiset kaksi ovat olleet aikamoista ylä- ja alamäkeä sekä ristiaallokkoa. Matkan varrelle on mahtunut esimerkiksi YT:t, firman sulkeminen ja uusi työpaikka.

Uuteen työhön kiinni pääseminen ottaa tietenkin aina oman aikansa mutta tällä kertaa tuntui että mennään jo tahattoman komiikan puolelle. Pomoni, aivan loistava tyyppi, päätti vaihtaa hommia ja tilalle tuli tilapäinen sijainen suoraan helvetistä. Reilun puolen vuoden aikana tiimin kokoonpano on myllääntynyt uusiksi ja läheisimmät työkaverit kyllästyneet menoon ja vaihtaneet maisemaa. Vaakakupissa on heilahdellut vuoroin ajaukset työpaikan vaihtamisesta ja tunnollisuus jäädä tukemaan lopputiimiä. Samalla tiellä edelleen.

Kesäreissu Tukholmaan

Vaikkakin kuulostaa niin kliseeltä niin tämä kaikki on myös auttanut oppimaan paljon itsestään. Toisaalta sitä on yllättänyt itsensä ja tietää olevansa äärimmäisen vahva ihminen eteen tulleiden haasteiden edessä. Mutta tätäkin tärkeämpi oppi on se että raja tulee vastaan jokaisella ja itseään pitää kuunnella ja oppia armeliaisuutta itseään kohtaan.

Tulevaisuudessa yritän olla entistä tarkempi sen suhteen että työkiireet tai muut murheet eivät vie liikaa aikaa omalta hyvinvoinnilta. Vapaa-aika ja muut henkireiät ovat äärimmäisen tärkeitä jotta oma hyvinvointi säilyy. Tilapäinen venyminen kun tuppaa olemaan äkkiä pysyvä olotila kun sille tielle lähtee. Vaikkei bloggaamiselle ole ollut aikaa on ollut hienoa palata vanhoihin blogijuttuihin ja päiväkirjoihin. Ja täysin kokonaan harrastus ei ole unohtunut, vaan kuvia tuli nappailtua varsinkin kesällä ja joitakin ladattua Instagramiinkin.

Kesä ja ballerinat - love!

Kuluneeseen vuoteen mahtuu myös paljon hienoja hetkiä. Vaikka työ on ollut yhtä myräkkää niin varsinkin resissusta kotiin palatessa on ollut useampi hetki jolloin on voinut tuijottaa hiljaa koneen ikkunasta ulos reissusta palatessa ja todeta että asiat on oikeasti todella hyvin kun ne asettaa oikeaan mittakaavaan. Ihana koti ja se että on itse päässyt elämässä tähän saakka ovat asioita joista kelpaa olla onnellinen ja ylpeä. Puhumattakaan siitä että on terve.

Vaikka en varsinaisia uuden vuoden lupauksia tehnytkään tulevana vuonna haastan itseäni tekemään asioita joista nautin. Ja vastapainona kaikelle arkiselle yksi niistä voi olla vaikka pinnallisemmista asioista blogiin kirjoittaminen.

Alkavalle vuodelle on myös toinen tavoite - tarkoitus olisi jatkaa järkeistystä tuota tavaran määrää. Vaatekaappia pitäisi muokata niin että vuoden lopussa on vähemmän vaatteita mutta mieluisempia. Korujen osalta tarkoitus olisi hankkiutua rihkamasta eroon ja keskittyä oman näköisen kokoelman keräämiseen. Kosmetiikasta puhumattakaan. Käsilaukkujen osalta jatketaan tutulla kaavalla, vuoden aikana saa ostaa hyvästä syystä itselleen yhden kalliimman laukun. Tarkoitus olisi ottaa joka viikolle yksi teko joka auttaa kohti päämäärää vähentää tavaran määrää. Ehkä tuota matkaa olisi myös hauska dokumentoida blogiin!

Työreissulla Köpikseen